Sateentekijän blogi - Ensimmäinen kausi miesten valmentajana
Uusi salibandykausi alkaa jo pikkuhiljaa näkyä horisontissa, mutta analysoidaan nyt vielä kausi 2011-2012 loppuun, kun nyt vihdoin kaksi kuukautta kestäneet nousujuhlat ovat päättymässä. Kausi oli minulle ensimmäinen miesten valmentajana. Debyyttikausi huipentui uskomattoman hienoon sarjanousuun.
Ryhdyin FBT Blue Flamesin 3.divarijoukkueen valmentajaksi. Joukkue oli entuudestaan minulle tuttu, sillä olinhan siellä itse pelannut seuran debyyttikaudella puolisen kauden ajan. Tämän lisäksi olin pelannut myös seuran edeltäjässä Phantomsissa, joten ainakin puolet joukkueesta oli minulle jo entuudestaan tuttuja. Joukkueen kokosimme yhdessä Arto Kuuluvaisen kanssa, eli miehen joka minut tähän virkaan suostutteli. Tai kauhean vaikea ei ollut edes suostutella, sillä kaipasin valmentajana aivan uusia haasteita. Olinhan valmentanut viisi vuotta naisia, joten miesten puolelle siirtyminen kuulosti vallan mielenkiintoiselta haasteelta.
Viime kesän joukkue otti rennosti lomaillen ja kokoonnuimme koko joukkueen voimin vasta alkusyksystä. Osan pelaajista tapasin vasta ensimmäistä kertaa ja joukkueen todellinen taso alkoi myös pikkuhiljaa hahmottua. Vedin joukkueelle yhdet treenit (siis tosiaan yhden treenit!) ennen kuin vuorossa oli jo Hangon harjoitusturnaus.
Hangossa mukana oli onnekseni suurin osa entuudestaan tuttuja nimiä. Toki jouduin muistaakseni joiltakin jopa kyselemään nimiä, sillä vieraitakin naamoja oli mukana. Vaihdoin ennen turnausta myös ensimmäiset sanani tulevan kakkoskoutsin Marko Vehmasen kanssa. Eli toisin kuin jotkut ovat ehkä kuvitelleet, niin emme tosiaan tunteneet entuudestaan, vaan kyllä valmennuskaksikko vaihtoi ensimmäiset kuulumiset vasta aivan ensimmäisen ottelun alla!
Itse harjoitusturnaus meni alkuvaikeuksien jälkeen hyvin ja lopulta myös voitimme koko turnauksen. Turnaus oli tärkeä kaikin puolin koko kautta ajatellenkin. Näin pelaajat tositoimissa ja vähän pystyin myös hahmottelemaan tulevan kauden pelikirjaa.
Koitti syksy ja kauden avausturnaus. Itse olin samaan aikaan Tukholmassa katsomassa NHL-kauden avausta, kun Salossa käynnisteltiin miesten 3.divarikautta. Turnaus ei nyt ihan nappiin mennyt ainakaan odotuksiini nähden. Joukkue nappasi mukaansa vain yhden pisteen, mikä oli pettymys ilman muuta. Olihan meillä epävirallisena tavoitteena kärkisijat ja varmasti haaveena pääsy kahden kärkeen, sillä se takaisi nousukarsintapelejä.
Syksyllä pelattiin vielä avausturnauksen jälkeen yhteensä 8 ottelua. Otimme noista kahdeksasta pelistä 7 voittoa, häviten ainoastaan Runulle. Pelimme ei todellakaan kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla tuon voittoputken aikana. Pelimme oli muutamissa otteluissa todella hukassa, mutta ainakin omaksi hämmästykseksi pystyimme silti voittamaan kyseiset ottelut. Toisin kuin ehkä aiemmissa valmentamissani joukkueissa, Blue Flamesissa oli tarvittavaa voittamisenkulttuuria, jolloin myös heikommalla esityksellä ropisi voittoja. Syksyn parhaimmaksi ja ehjimmäksi otteluksi voisin nimetä SBS Lieto – kamppailun, jonka voitimme puhtaasti 4-0.
Joulutauolle lähdettäessä olimme mukavasti sarjan kärkikahinoissa mukana. Vuoden 2012 ensimmäinen turnaus pelattiin Liedossa. Vastaan asteli ne kaksi joukkuetta, jotka olivat ainoina meidät pystyneet syksyllä voittamaan. Tuloksena Liedosta kaksi niukkaa tappiota ja nolla pistettä. Veti oman mielen aika matalaksi ja rehellisesti sanottuna uskoin sarjan kärkikaksikon jo karanneen meiltä. Taisimme jopa tipahtaa sijalle 4 tämän turnauksen jälkeen. Runu ja Kemki olivat toistamiseen meitä vahvempia – se siitä.
En ole muuten muistaakseni koskaan voittanut Liedossa vielä yhtään peliä. En pelaajana, enkä valmentajana. Onneksi Blue Flames ei Liedossa pelaa ensi kaudella yhtään sarjaottelua. Jopa River Ratsin nousuhaaveet käytännössä murenivat tällä kaudella juuri Liedossa. Kotipaikkakuntani on kyllä mystisesti tuottanut parhaimmillaan vain tasapelin…
Kohutun Liedon turnauksen jälkeen jäljellä oli vielä kahdeksan runkosarjaottelua. Ilman sen suurempia tavoitteita lähdettiin voittamaan otteluita yksi kerrallaan ja katsotaan mille sijalle se lopulta riittää. Jotain siellä Liedossa kuitenkin tapahtui, sillä sen jälkeen pelimme kulki vallan mainiosti ja voittoja ropisi ottelusta toiseen. Voitimme kaikki loput kahdeksan ottelua. Ehdottomana helmenä kauden päätösturnaus Taalintehtaalla, jossa lohkovoitto oli omissa käsissämme. Runu ja Kemki olivat sössineet omia otteluitaan siihen malliin, että olimme kuin varkain nousseet sijalle yksi ennen päätösturnausta. Taalintehtaalta otimme kaksi vakuuttavaa voittoa lukemin 6-1 ja 9-0. Vain yksi päästetty maali! Kaksi voittoa takasi meille lohkovoiton ja pääsyn yksiosaiseen karsintaotteluun.
Teimme 3.divarilohkossamme ylivoimaisesti eniten maaleja ja päästimme ylivoimaisesti vähiten maaleja. Kyllähän tuollaisilla tilastoilla toisaalta pitää sarjan kärjessä ollakin! Kevätkauden hurmos oli kyllä kieltämättä todella hienoa aikaa. Löysimme viimeistään keväällä sen oman pelitavan ja ketjukoostumuksissakin alkoi olla pysyvämpiä ratkaisuja.
Lohkovoiton varmistuttua varmaa oli, että kohtaisimme yksiosaisessa karsintaottelussa naapurilohkon voittaneen Huittisten SBS Rupun. Panokset olivat todella kovat. Voittaja nousee suoraan 2.divariin ja hävinnyt lähtee vielä karsintojen toiselle kierrokselle Säkylään.
Soitin eräälle valmentajakollegalle kysyäkseni tietoja SBS Rupusta. Itse nimittäin en ollut koskaan nähnyyt SBS Rupun miestenjoukkuetta yhtään missään pelaamassa, joten vähän teki kuitenkin mieli tiedustella heidän pelitavastaan yms. Tilanne oli kuitenkin herkullinen siinä mielessä, että myöskään Huittislaisilla ei tainnut juurikaan olla mitään tietoja meistä. Soittamani valmentajakollega kuitenkin tylytti lähes täysin mahdollisuutemme. Rupu oli kuulemma ollut täysin ylivoimainen omassa lohkossaan ja kuulemma olisi kuulunut jo 2.divariin. Ohjeet tiivistettynä olivat: ”Keskittykää suoraan Säkylän joukkueen kohtaamiseen”. Kieltämättä vähän alkoi mietityttää, että mihin oikein olemme menossa…
24.3 oli ohjelmassa karsintapeli Huittisissa. Joukkueestamme oli muutama pelaaja sivussa ja se vähän pakotti tekemään tiettyjä muutoksia kokoonpanoon. Itse ottelutapahtuma oli hieno. Yleisöä oli paljon paikalla ja kenttäkuulutukset ja pelaajaesittelyt olivat mullekin jotain aivan uutta. Esittelyn aikana pohdiskelin itsekseni, että olisipa makea paikka tämän yleisön edessä tehdä Juhani Tammisen lanseerama ”Big Steal”.
Ottelu starttasi, itse olin vähän hermostunut ja se jännitys paistoi myös joistakin meidän pelaajista. Rupu tuli kovalla raivolla päälle ja se halusi tosissaan tehdä heti alkuun selväksi mikä on homman nimi. Kestimme kuitenkin hyvin paineen, eikä meillä suurempaa paniikkia ollut missään kohtaa. Avauserään mahtui kuitenkin yksi Rupun osuma, joka sai alkunsa meidän pahasta pallon menetyksestä oman maalin takana.
Maalittoman toisen erän jälkeen lähdimme kolmanteen erään luottavaisin mielin. Vastustaja johti ainoastaan yhdellä maalilla ja olimme pelanneet hyvin viisikkona. Maalipaikkoja meillä ei kuitenkaan juurikaan ollut. Kolmas erä oli kuitenkin jotain aivan maagista. Iskimme suht nopeasti pallon kahdesti vastustajan maaliin ja asetimme Rupun melkoiseen painetilaan. Viimeistään 2-1 maalin jälkeen olin itsekin aivan ihmeissäni. ”Mitä helvettiä, mehän johdetaan tätä peliä!?”. Viimeiset minuutit ottelussa olivatkin todella pitkät…
Loistavan maalivahdin ja loistavan viisikkopuolustuksen avulla teimme kuitenkin kaiken todella vaikeaksi Rupulle. Kotijoukkue painoi raivoisasti päälle, mutta paria vaarallista paikkaa lukuun ottamatta myös jäähyt sekoittivat pelin loppuhetkiä.
Pelikellossa oli enää muutama sekunti, kun maalivahtimme sai pallon ja hän ainoastaan purki sen kohti vastustajan päätyä. Nyt se todella tapahtuu! Summeri pärähti, fläppitaulu putosi maahan ja oli aika nostaa kädet kohti kattoa! Aivan mieletön fiilis ja se näkyi myös pelaajista. Kaikki säntäsivät maalille juhlimaan ja sitä tunnevyöryä ei pysty sanoin kuvailemaan. Vain jos itse olit paikalla kokemassa kaiken tämän, niin pystyt tajuamaan kuinka mahtava hetki se todellisuudessa oli.
Ottelun jälkeen meni todella pitkään kun oikeasti tajusi mitä oli tapahtunut. Aivan huikea ryhmä kasassa ja huikean esityksen jälkeen kausi päättyi nousujuhliin. Kiitos!
Kokonaisuutena voin ilman muuta myöntää, että sarjanousu tuli aivan puskista. Pahimmat kauhuskenaariot joskus syksyllä oli, että ”toivottavasti en nyt onnistu sössimään tätä kautta”. Se oli kuitenkin ensimmäinen kausi miesten valmentajana, joten sarjanousu oli vain todella kaukainen haave. Yhden kauden jälkeen voin sanoa, että miesten valmentaminen on aivan eri juttu kuin naisten valmentaminen. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Mutta tällä hetkellä ajatuksena ainakin on, että haluan nyt panostaa kunnolla miesten valmentamiseen.
Tulevaisuudesta haluan tässä kohtaa sanoa ainoastaan sen, että jatkan Blue Flamesin valmentajana yhdessä Marko Vehmasen kanssa ja olemme melkoisen haasteen edessä kivikovassa 2.divarissa.
Palataan!
Kirjoittanut Joni Sjöström
