Sateentekijän blogi: Miten tappioon pitäisi suhtautua?

Sateentekijän blogi palaa poikkeuksellisesti kehiin kauden ollessa käynnissä ja tämän kertainen blogi käsittelee pääasiassa voittamisen ja häviämisen eroavaisuuksia. Vähän saattaa myös aihe vaihdella lennosta toiseen tekstin sisällä. Ajatukset tulevat pelaaja-Rainmakerilta ja valmentaja-Rainmakerilta.

Tämän blogin kirjoittaminen pyöri jo pitkään mielessäni ja olin päättänyt työstää sen jossain kohtaa lähiaikoina. Katkera tappio 2.divariottelussa sai kuitenkin ajatukset valloilleen ja blogi tuli vihdoin työn alle. Tätä kirjoittaessa tuli juuri valmentajana koettua katkera 10-9 tappio Pyöveleiden kanssa. Otan yleensä tappiot todella raskaasti ja sitä se oli tälläkin kertaa.

Tulin pelin jälkeen kotiin, laitoin siihen mielentilaan sopivaa Stone Souria soimaan ja istahdin sohvalle. Siinä meni useampi kymmenen minuuttia kun vain istuin paikallani ja katsoin kohti seinää ja ajattelin juuri päättynyttä peliä. Ja kuten yleensä, tälläkään kertaa nukkumisesta ei tullut yöllä yhtikäs mitään.

Tappiot ovat osa urheilua, niinhän sitä sanotaan ja se pitää aina muistaa. Ja niin kuin mulle juuri hiljattain sanottiin, että jos tappiot ei enää herätä minkäänlaisia tunteita, niin sitten siinä kohtaa kannattaa lopettaa koko touhu. Sen lupaan tehdäkin, jos jossain kohtaa tappiot ei enää laita vituttamaan.

Jokainen käsittelee tappiot omalla tavallaan. Joku kiroaa ääneen, joku paiskoo mailat seinille jne. Itse kuulun ehkäpä siihen osastoon, joka hiljenee totaalisesti ja erkaantuu muista ihmisistä loppupäivän ajaksi. Käyn peliä läpi mielessäni runsaasti. Mitä asioita teit hyvin? Mitä asioita teit huonosti? Pysähdy, analysoi ja ota opiksi. Siinä ehkäpä ohjeet joita olen uran edetessä oppinut. Yritä olla murehtimatta liian kauaa, vaan pyri analysoimaan asiat itsesi kanssa. Se on ainakin mua auttanut käsittelemään asiat ja menemään eteenpäin. Olkoonkin, että yöunet menevät edelleen kun peli pyörii jatkuvasti mielessä.

Niin mitäs sitten kun ei enää välitä ja tappiot eivät tunnu yhtään missään? Se on kyllä asia jota en vain voi millään käsittää. Vaikka olis millanen höntsäpeli tahansa, niin kyllä sen tappion kuuluu harmittaa ja vituttaa. Muistan edelleen muutamia vuosia sitten kun joukkueeni putosi pelaamalla 3.divarista 4.divariin ja eräs pelaaja tokaisi pelin jälkeen tosissaan ”eihän tää nyt niin paha juttu meille ollut”. En ollut uskoa korviani. Ehkä viimeinen asia jonka olisin halunnut kuulla tuossa kohtaa!

En enää valmenna naisia, mutta muistan sieltäkin erään tapauksen jossa itselläni paloi aivan totaalisesti kiinni. Kausi naisten sarjassa päättyi vuonna xxxx sarjasta putoamiseen ja about minuutti pelin jälkeen huomasin ja kuulin, että yksi valmennettavista pelaajistani jutteli niitä näitä ja oli kuin peliä ei olisi ikinä ollutkaan. Taisi jopa spekuloida mihin yökerhoon aikoo mennä. Täysin käsittämätöntä omaan ajatusmaailmaani.  Miksi edes olla mukana, jos sarjasta putoamisellakaan ei ole mitään väliä? Sellainen fiilis mulle ainakin jäi. Ja korostanpa nyt, että tässä versio miten itse asian tuolloin koin. Jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan ja kaikki eivät ota niin tosissaan harrastusta jne jne…Jotain tollasta mun pitää varmaan tässä kohtaa sanoa järkyttyneille lukijoille.

Noh sitten on tietysti vielä niitä pelaajatyyppejä, jotka joka ikisen tappion jälkeen etsivät syyllisiä muista, yleensä tuomareista. Käytyäni tuomarikurssin opin ajattelemaan koko lajista aika eri tavalla. Se vika ei ihan oikeasti ole tuomareissa, vaan kyllä se syyllinen tappioon löytyy yleensä katsomalla peiliin.

Tuomarihommista tulikin mieleen eräs juttu. Viime kaudella Flamesin kanssa tuli käytännössä joka perjantai kunnon turpasauna ja kyllähän se laittoi joka kerta mielen matalaksi. Sitten seuraavana aamuna tuomaroimaan jotain miesten 5.divaria. En suosittele kenellekään, en todellakaan. Joka kerta pelit täysin vihkoon. Syy on siinä, että se edeltävän illan ottelu pyörii vieläkin vahvasti mielessä.

Niin kuin tuossa sanoinkin, että jokainen käsittelee tappiot omalla tavallaan. Joku paiskoo tappion jälkeen mailat seinille ja joku toinen tokaisee siihen ”sä oot huono häviäjä”. En itsekään hyväksy mailan heittoja, mutta tuota kommenttia en ole ikinä ymmärtänyt. Ajatteleeko joku oikeasti itsestään että ”hei, mä olen muuten aika hyvä häviäjä”. Uskoisin, että tuokin on varmaan suomalaisten keksimä juttu.

Kerran eräs pelikaverini tokaisi juurikin jotain tuollaista tappioon päättyneen pelin jälkeen. Taisinpa vastata hänelle, että ”tolla asenteella sä et tuu ikinä voittamaan elämässäs yhtään mitään”. Eipä tullut muistaakseni kovin iloista vastausta takaisin… Ja kyllä mä ymmärrän mitä sillä termillä tarkoitetaan, mutta silti en voi hyväksyä sitä.

Viime kaudella tuli itse usein käytyä perinteisen perjantai-illan tappion jälkeen kotini lähellä lätkäkentällä rääkkäämässä itseäni kovalla luistelutreenillä. Ja jos kelit ei sallinut, niin sitten juoksulenkillä. Sai päästää ns. höyryt pihalle. Suosittelen.

Koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ihan tässä hiljattain. Kohtasimme joulukuussa hallisarjassa viime kauden valmennettavani, eli Blue Flamesin. Voin kertoa ylpeänä, että laitoin ottelussa kaiken peliin ja uskoakseni koko meidän joukkue teki niin. Olen tavallisesti todella laiska takakarvaamaan ja sitä intoa juosta alaspäin ei usein löydy. Flamesia vastaan blokkasin kolme laukausta, eli kolme enemmän kuin aikaisemmalla uralla yhteensä.

River Rats sai varmasti olla ylpeä itsestään hävittyään ottelun vain 3-2, mutta kyllä tämä tappio harmitti vietävän paljon jälkeenpäin. Olisimme ihan oikeasti voineet voittaa tämän yksittäisen ottelun. Jos kohtaisimme kymmenen kertaa uudelleen, niin luultavasti häviäisimme kaikki suurinumeroisesti. Mutta tässä yhdessä ottelussa meillä oli se The mahdollisuus, mutta emme sitä käyttäneet.

Olen luonut tällä kaudella itselleni teeman: katso vähintään yksi jääkiekko-ottelu päivässä. Hankkisin syksyllä kaikki mahdolliset lätkäkanavat ja vähintään se yksi ottelu päivässä on tullut katsottua. Joskus enemmänkin. Miksi? Jääkiekko on kuitenkin sen verran lähellä salibandya, että kyllä sieltä oppii aina jotain. Näkee sitä duunia mitä voiton eteen pitää tehdä. Heittäytymisten määrä, irtokiekkojen voittaminen, kaksinkamppailujen voittamiset jne. Siinä asioita joiden pohjalta voittamiset syntyvät. Ja jos on mahdollisuus, niin katsopa joskus huviksesi kuinka Evgeni Malkin suojaa kiekkoa vastustajan maalin takana jne.

Kyllä noita pelejä katsomalla tarttuu aina mukaan hyviä juttuja. Joskus tulee jopa keksittyä pelin aikana myös joku harjoite, jonka voi viedä mukanaan seuraaviin treeneihin.

Nämä olivat siis puhtaasti omia näkemyksiäni. Tämä toimi samalla hyvänä terapiana itselleni kun sain tuoda ajatuksiani esille. Yritän jatkossa heittäytyä muidenkin kuin Flames-pelaajien laukauksien eteen. Ja siinä missä ennen tappiot pyörivät mielessä viikkokausia, niin nyt se painavat mieltä enää 2-3 päivää. Ja eiköhän joku tämän tekstin lukenut keksi jotain nokkelaa sanottavaa treeneissä. Nähdään hallilla!

kirjoittanut Joni ”Sateentekijä” Sjöström