Sateentekijän blogi avattu

Tämä kirjoitus kertoo Joni Sjöströmin salibandykaudesta 2010-2011 valmentajan roolissa. Mitkä olivat ennakko-asetelmat ja miten kausi sujui.

Vietin edelliset neljä kautta valmentajana TPS:n organisaatiossa. Ajauduin valmennuspuuhiin vähän vahingossakin aikoinaan ja vielä suurempi ihmetys oli joutua lähes saman tien päävalmentajaksi. Ensin valmensin kaksi kautta TPS 2:sta, joista jälkimmäinen päättyi sarjanousuun. Kaksi seuraavaa kautta mentiin lähes täysin muuttuneella kokoonpanolla kun mukaan tuli reilut kaksi viisikkoa seuran omia junioreita. Mukaan mahtui toinenkin sarjanousu ja lopulta myös sarjasta putoaminen.

Tasoina neljän kauden aikana olivat naisten 4.divari, 3.divari ja viimeisimpänä 2.divari. Neljä kautta käytännössä samassa jengissä valmentajana on kuitenkin pitkä aika. Niinpä olikin aika lähteä etsimään uusia haasteita. TPS toki tarjosi jatkoa ja muutaman eri joukkuevaihtoehdonkin seuran sisältä, mutta jotenkin vaan mikään ei sytyttänyt tarpeeksi. Ja jos johonkin lähden mukaan, niin haluan olla täysin varma, että se on juuri sitä mitä haluan.

2-3 viikkoa meni hiljaiseloa, kunnes eräänä maanantai-iltana toukokuussa 2010 eteen tuli mielenkiintoinen vaihtoehto. Mahdollisuus valmentaa naisten 2.divarissa pelannut IKAa. Viime kaudella valmennettavieni TPS-tyttöjen kanssa samassa sarjassa pelannut IKA oli vielä ennen kauden alkua itselleni aika suuri mysteeri loppujen lopuksi. Jonkun pelaajan joukkueesta tiesin etukäteen ja olin kuullut, että joukkueesta löytyy entisiä liigapelaajiakin. Niinpä vaihtoehto oli heti ensi kuulemalta houkutteleva ja erittäin mielenkiintoinen.

Niinpä päädyttiinkin sellaiseen ratkaisuun, että käyn vetämässä IKAlle parit treenit ja sitten katsotaan yhdessä, että onko tämä sitä mitä molemmat osapuolet haluavat. Mielestäni erittäin toimiva ratkaisu.

Pari kolme treeniä meni mukavasti ja huomasin heti, että nyt on tulossa täysin erilainen kausi aiempiin verrattuna. TPS:stä IKAan tulivat mukanani pari pelaajaakin, jotka varmasti allekirjoittavat edellisen lauseen. Viimeisellä TPS-kaudella juuri kukaan ei tuonut omia mielipiteitään esille ja esim. ottelupalaveritkin olivat lähinnä yksinpuhelua. IKAsta onneksi kuitenkin löytyi heti vahvoja mielipiteitä eri pelaajilta ja oikeastaan juuri sellaista kommunikointia minun ja pelaajien välillä, kuin olin toivonutkin. Ja enimmäkseen kavereitani ihmetyttänyt seikka oli joukkueen ikärakenne. Eli asetelma oli kääntynyt siihen, että suurin osa pelaajista on valmentajaa iäkkäämpiä.

TPS:ssä käytännössä kukaan ei kysynyt jos joku asia oli epäselvää tai kyseenalaistanut mitään. IKAssa kuitenkin haluttiin saada selville mitä tehdä esim. pallottomassa pelissä ja minne mennä pallollisessa pelissä jos oli hiukankin epäselvää. Se on kuitenkin sellainen asia, joka kehittää sekä valmentajia, että pelaajia. On hyvä päästä valmentajanakin pohtimaan asioita, eikä vain selostamaan.

Niinpä muutaman yhteisen treenin jälkeen sovittiin, että näillä mennään tämä kausi ja keskittyminen tulevaan kauteen oli alkanut. Taitotaso treeneissä oli huomattavasti korkeampi kuin mihin olin naisjoukkueissa tottunut ja jossain kohtaa mielessäni ehti käydäkin jo, että ”hei mehän tullaan voittamaan kaikki pelit tällä kaudella”.

TPS:ssä olimme treenanneet käytännössä koko neljän vuoden ajan kolme kertaa viikossa. Niinpä olikin melkoinen shokki, kun IKAssa treenattiin kesällä kerran viikossa ja kauden alettua kaksi kertaa viikossa. Ja niin kuin yleensäkin salibandyjoukkueilla, niin syksyllä treeneissä oli huomattavasti enemmän porukkaa, kuin kevätkaudella.

Lähdimme kauteen tavoitteenamme selviytyä sarjassa kahden parhaan joukkoon, jolla irtoaisi paikka jatkokarsintoihin. Suurimpana suosikkina sarjaan lähti Mynämäkeläinen SBS Wirmo. Pidin kuitenkin erittäin realistisena sitä, että voimme olla kahden parhaan joukossa.

Kokonaisuutena voisi kaudesta sanoa, että emme yltäneet aivan siihen mitä olin odottanut. Tasainen sarja ja loppusijoitus lohkon neljäs, oli mielestäni vain OK suoritus. Hävisimme heti sarjan avauspelin sarjanousijalle ja varsinkin Salohallissa pelatuissa otteluissa meillä oli suuria vaikeuksia. Salossa kenttä vaikuttaa aina valtavan kokoiselta, joten ehkä pelitapamme ei sitten soveltunut sinne. Vastaavasti taas Mynämäeltä nappasimme täydet 4 pistettä, jossa on varmasti Länsirannikon pienin kaukalo.

Miesvartiointikarvauksella vedettiin käytännössä koko syyskausi. Kun menestys ei ollut aivan odotetunlaista, niin keväällä pelasimme myös 1-2-2 karvauksella. Mutta ehkä sitten kuitenkin aloin jossain kohtaa kallistumaan siihen, että miesvartiointi oli se meille sopivin.

Suurimmat miinusmerkit tulivat ilman muuta kauden avauspelin tappiosta ja kahden tappion Salon reissusta. Näiden lisäksi mieleeni tulee usein Salpaa vastaan pelattu ottelu Huittisissa. Menetimme neljän maalin johdon käsittämättömällä tavalla ja viimeisen puolen minuutin aikana syntynyt maali toi meille sentään yhden pisteen. Tästä ottelusta ilman muuta itselle isot miinukset, kun en onnistunut muuttamaan pelin kulkua. Vastustaja sai sen kuuluisin momentumin ja sen jälkeen he takoivatkin hetkessä monta maalia ja yhtäkkiä olimme pelissä jo tappiolla. Kun tosiaan johdimme ottelua jo 4-0… Lopputulos kuitenkin 5-5.

Positiivisella puolella ehdottomasti ottelut SBS Wirmoa vastaan. Pystyimme voittamaan Wirmon sarjassa kaksi kertaa ja mikä hienointa, niin toisella kertaa vieläpä heidän kotikaukalossaan. Ja tätä juttua kirjoittaessa Wirmo oli enemmän kuin lähellä nousta karsinnoista 1.divariin.

Ja mikä erikoisinta, niin kovimmat päänahkamme otimme kauden aikana harjoitusotteluissa. Pystyimme kaatamaan ensin harjoitusottelussa 1.divarissa pelaavan AFC Campuksen. Loppulukemat meille siinä ottelussa 4-1. Hallitsimme sitä ottelua alusta loppuun ja otimme täysin ansaitun voiton. Noh lopulta AFC:n kausi päättyi 1.divarista tippumiseen ja on näin ollen IKAn kanssa samassa sarjassa ensi kaudella.

Sitten kiinni siihen mielestäni koko kauden kovimpaan juttuun. Kohtasimme 9.11 harjoituspelissä TPS naisten liigajoukkueen. TPS piti ottelussa enemmän palloa, mutta me puolustimme joukkueena ja iskimme terävästi vastahyökkäyksistä. TPS oli liikkeellä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ja monesti he osoittivatkin ottelussa vaarallisuutensa. Lopputulokseksi syntyi kuitenkin meidän sensaatiomainen 4-3 voitto! Kohtasimme keväällä saman jengin uudestaan, mutta siitä ei sitten paljon kerrottavaa jäänytkään…Lopulta myös TPS naiset putosivat liigasta kauden päätteeksi.

Ensiksi käsiksi siihen, että miten itse onnistuin IKAssa. Sanoisin, että samalla tavalla kuin joukkuekin eli antaisin itselleni arvosanan OK. En vieläkään kehittynyt tarpeeksi pelaajan henk.koht valmentajana, joten siitä miinukset itselleni. Ja tosiaan oli joitakin pelejä kaudella, joissa olisi pitänyt tehdä valmentajana enemmän muutoksia.

Miten sitten muutuin tämän kauden myötä. Ainakin rupesin paljon enemmän ajattelemaan asioita, josta kiitos kuuluu pelaajien aktiiviselle palautteelle tai kysymyksille. Muistan eräänkin tiistai-treenin, jonka jälkeen menin suoraan kotiin piirtämään fläppitaululle yhtä tilannetta, jonka olin treeneissä havainnut. Yritin löytää vastausta tähän taktiseen arvoitukseen ja lopulta sen löysinkin. Ja toin tämän asian pelaajien tietoon ennen seuraavaa ottelua.

Suosikkijoukkuettani JYPiä taannoin valmentanut Matti Alatalo toi kerran haastattelussa erään asian ilmi, joka laittoi ainakin minut miettimään. Alatalo sanoi, että on olemassa maaleja, joita valmentajatkaan eivät pysty ratkaisemaan, että ”miksi se maali pääsi syntymään tms.”. Itse en kuitenkaan yhdy tuohon, vaan pyrin kyllä yleensä aina selvittämään maalin syntymiset. Maaleista tämä peli kuitenkin elää ja ei niitä ole ikinä mukava päästää omiin.

Uskon siihen, että suurimmat vahvuuteni ovat treenien vetämisessä. Olen kuitenkin itse pelannut sen verran kauan, että tiedän aika hyvin mitä asioita pitää treenata ja myös, että mistä pelaajat pitävät. Tietenkään kaikki treenit eivät todellakaan ole pelaajia miellyttäviä, mutta joku pointti mulla aina on, että miksi tätä treenataan jne. Parannettavaa treenien vetämisessä on siinä, että miten saisi maalivahdit vielä paremmin mukaan.

Onnistumiseen omalla kohdalla luen myös sen, että tällä kaudella jäi pois tai ainakin vähentyi sellainen ylimääräinen räyhääminen. Joskus taisin huutaa vain huutamisen ilosta, mutta nyt koitin huutamiseen myös sisältää jotain asiaa. Mielestäni valmentajan pitää aistia joukkueen vireystila ja ohjata joukkuetta sen mukaan.

Ja sitten yhteenvetoon voisin lisätä myös pelaajien valmistautumisen peleihin. Olen huomannut, että treeneihin naiset tulevat yleensä aina viime tipassa, oli sitten mikä joukkue tahansa kyseessä. Mutta väitän, että ainakin muutamissa harjoituspeleissä olimme pelin alussa unessa huonon valmistautumisen takia. Se kuitenkin on onneksi sellainen asia, jota on helppo parantaa. Mutta siihen olen tyytyväinen, että kentällä IKAn pelaajat vaativat toisiltaan paljon enemmän kuin, mihin esim TPS:ssä törmäsin. Ja pelaajat huolehtivat siitä, että treeneissä on hyvä tempo mukana. Hyvä niin.

Jos joku olisi kauden 2009-2010 puolivälissä sanonut, että valmennan ensi kaudella IKAn naisia, niin enpä olisi uskonut. Niin siinä kuitenkin sitten kävi ja hyvä niin. Mulla on tavoitteet korkealla valmentajana ja uskallan väittää, että pelkästään tämä kausi vei mua paljon eteenpäin valmentajana. Sain jälleen täysin erilaisen kokemuksen, eli juuri sellaisen kuin lähdin hakemaankin. Se, että olenko ensi kaudella IKAn penkin takana vai jossain muualla, niin tulevat viikot näyttävät…

kirjoittanut Joni ”Sateentekijä” Sjöström