Kunnia on katoavaista
Sateentekijän Blogi nro 2 kertoo voittamisen syvimmästä olemuksesta, sen tärkeydestä ja myös siitä kuinka nopeasti voittajat unohdetaan. Minkälaista on menestyä? Minkälaista on palata menestyksen jälkeen maanpinnalle? Miksi vain voittajat muistetaan? Sateentekijä yrittää tässä blogissa saada vastauksia mm. näihin kysymyksiin.
Aloitetaanpa läheltä sydäntä olevasta aiheesta eli Inter Turusta ja Severi Paajasesta, joka on noussut todelliseksi Inter-ikoniksi. Kaudella 2008 yllätysmestaruuden voittanut Inter juhli kuin viimeistä päivää seurahistorian ensimmäistä mestaruutta. Yksi mestaruuden takuumiehistä ja mestaruusmaalin tekijänä kunnostautui joukkueen oma kasvatti Severi Paajanen.
Täydestä tuntemattomuudesta parrasvaloihin ja fanien suosikiksi noussut Paajanen ampui komeat 7 maalia mestaruuskaudella ja kaikki näytti hyvältä. Huhuissa pyöri mm. siirto Kreikan pääsarjaan yms. Mutta mitä tapahtuikaan sen jälkeen? Seuraavat kaksi kautta toivat hyökkäävälle keskikenttäpelaajalle yhteensä kaksi maalia (!) ja suuren pettymyksen mukanaan. Kukaan ei enää puhunut Paajasesta ja hän vajosi pikkuhiljaa vaihtopenkille. Keväällä 2011 Paajanen mahtui Urheilulehden TOP 5-listalle. Harmi vaan, että kyseessä oli liigan yliarvostetuimpien pelaajien lista. Katoavaista on kunnia…
Kaikki jääkiekkoa seuraavat ihmiset muistavat mitä tapahtui keväällä 2006. Kukaan ei muista HPK:n mestaruutta, vaan kaikki muistavat Ässien sensaatiomaisen hopeamitalin. Yleinen mielipide oli, että mies hopeakauden menestyksen takana oli valmentaja Mika Toivola. Loistavaa työtä Porissa tehneelle Toivolalle innokkaimmat kiekkoihmiset ehtivät jo vaatia patsasta Poriin.
Seuraavaksi kaudeksi Toivola siirtyi kohusiirrolla Rauman Lukkoon ja alamäki oli valmis alkamaan. Isolla budjetilla pelannut Lukko oli todella hengetön ryhmä koko Toivolan valmennuskauden ajan. Kaiken huippuna oli kausi, jolloin Lukko ja Ässät pelasivat play out – sarjan siitä kumpi joutuu putoamiskarsintoihin Vaasan Sportia vastaan.
Välivuoden valmennuspuuhista pitänyt Toivola siirtyi seuraavaksi Lahden Pelicansin peräsimeen. Yhden surkean kauden jälkeen Toivola sai kuin ihmeen kaupalla pitää työpaikkansa, mutta vain saadakseen potkut pian seuraavan kauden alettua.
Sankarivalmentajasta täydelliseksi epäonnistujaksi leimattu Toivola ei siis todellakaan ole valmentajamarkkinoilla tällä hetkellä kovinkaan kuuma nimi. Nyt kaikki pitävät kevättä 2006 vain yhden kauden tuuri saavutuksena. Radio Rockin Jussi Heikelä muistaa Toivolan ainoastaan siitä, että hän kuulemma näyttää ihan hirveltä. Katoavaista on kunnia…
Jatkekaan jääkiekolla ja otetaan pohdintaan valmentaja Ismo Lehkonen. Uransa kovimmassa nosteessa Lehkonen oli TuTon voitettua Mestiksen mestaruuden keväällä 2008. Liigassa aiemmin mm. Rauman Lukkoa valmentanut Lehkonen teki loistavaa työtä ja häntä oikeasti arvostettiin. Jopa aina kriittinen Petteri Sihvonen hehkutti Lehkosen pelikirjaa Suomen johtavaksi.
Seurajohdon sössiminen johti siihen, ettei Lehkonen enää halunnut jatkaa TuTon valmentamista. Päätös lähteä TuTosta tapahtui kuitenkin niin myöhään, että kaikki päävalmentajan pestit SM-Liigassa olivat jo menneet. Niinpä lopulta hän päätyi Jokereihin Glen Hanlonin kakkosvalmentajaksi.
Voisi radikaalisti sanoa, että Hanlon tiputti Lehkosen osakkeet todella alas. Ylipuolustamisen kautta menestystä hakenut Hanlon epäonnistui Jokereissa pahasti ja samalla myös Lehkosen maine kärsi pahemman kerran. Lehkonen olisi halunnut pelata täysin erilaista jääkiekkoa kuin Hanlon ja sen hän on avoimesti myöhemmin myöntänytkin. Viime kaudella Mestiksen KooKoota valmentanut Lehkonen epäonnistui liiganousua hakeneen joukkueen kanssa jäämällä vasta neljännelle sijalle. Saa nähdä mihin suuntaan Lehkosen ura lähtee menemään, mutta kolmessa vuodessa hänen maineensa voittajana on lähes kokonaan unohdettu.
Sitten omakohtainen kokemus. Ja mennään siihen aikaan kun valmensin vielä TPS:n naisia/tyttöjä. Aikoinaan kun menin valmentamaan TPS Naisten kakkosjoukkuetta, niin se joukkue lähinnä vaan oli mukana seuran toiminnassa ilman, että ketään seuran sisällä se olisi sen enempää kiinnostanut. Kunhan maksoivat kalliit jäsenmaksut seuralle…Näin se meni radikaalisti sanottuna. Ja mainittakoon vielä se, että joukkue oli edellisellä kaudella voittanut yhden harjoitusottelun!
Onnistuin kuitenkin toisella valmentajakaudella saamaan joukkueen sen verran hyvään lentoon, että ylsimme nousukarsintoihin. Ensimmäisellä kaudella matkamme tyssäsi nousukarsinnoissa, mutta toisella yrittämällä tärppäsi. Nousimme 4.divarista 3.divariin ja pientä kiinnostusta seurassa TPSN2:stä kohtaan oli herännyt.
Seuraavalle kaudelle kokoonpanomme muuttui lähes 50-50 ja paljon paljon myöhemmin sain kuulla, että seurassa ei uskottu meidän säilyvän 3.divarissa. Alku olikin todella hankala, mutta pikkuhiljaa pelimme alkoi kulkea ja nousimme kohti kärkisijoja. Vuoden vaihteen jälkeen tulikin jo mielenkiintoinen puhelu TPS naisten liigajoukkueen valmentajalta: ”Olisko teillä mahdollista nousta tällä kaudella? Mietin vaan et siinähän olis hyvä farmijoukkue meille ens kaudella”. Niinpä niin, menestys näytti tuovan mielenkiintoa joukkuetta kohtaan. Noh lopulta kauden huipensi toinen perättäinen sarjanousu ja nyt tosissaan TPS:ssä oltiin kiinnostuneita tästä joukkueesta. Harmi vaan, että meidät haluttiin ulostaa sieltä kaikki ja tilalle haluttiin puhdas farmijoukkue. Kovan taistelun jälkeen saimme puhuttua ihmiset ympäri ja pääsimme aloittamaan nousijajoukkueella kauden naisten 2.divarissa.
Kauteen lähdettiin sarjapaikan säilyttäminen tavoitteena. Kaudesta tuli todella hankala ja olimme koko kauden sarjan häntäpäässä. Ja kuinka ollakaan kun menestys oli vaisua, niin eipä tullut tukea mistään suunnasta. Kauden viimeisessä pelissä kohtasimme IKAn naiset (nykyinen jengini), mutta hävisimme selvin lukemin ja edessä oli putoaminen takaisen ”kolmoseen”. Välittömästi pelin jälkeen ilmoitin seurajohdolle pelin lopputuloksen ja vastaus oli mielestäni vähintäänkin vaisu: ”Harmi homma, mut ei voi mitään”…Näin se siis kaikki mureni hetkessä. Vuosi sitten meistä oltiin kiinnostuneita, mutta vaikeilla hetkilllä tukea ei enää tullut ja meidät unohdettiin täysin.
Haluan nyt korostaa kuitenkin, että en todellakaan ole mitenkään katkera TPS:lle tms. Toivon kaikkea hyvää TPS:n naissalibandylle. Edellä mainitun kauden jälkeen kuitenkin vaihdoin maisemaa omasta tahdostani. Huomasin ainakin erittäin hyvin, että menestys lisää kiinnostusta ja voittajat muistetaan kyllä!
Aiheesta viimeiseen ja palataan jälleen jääkiekkoon. Harva enää muistaa maalivahti Kristian Antilaa. Huippulahjakkaasta Antilasta piti tulla uusi supermaalivahti. Vaikka hänet varattiinkin vuonna 1998 vasta numerolla 113 Edmonton Oilersin toimesta, niin hänen raamejaan (192/94) ainakin ihailtiin kykyjenetsijöiden toimesta.
Vuonna 1980 syntyneestä Antilasta kohistiin paljon hänen junnuvuosinaan. Hän dominoi aina A-junioreihin saakka ja esitti myös kelpo otteita Ilveksen paidassa SM-Liigassa. Parin Ässissä vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi P-Amerikkaan suurin odotuksin. Hän itse taisi odottaa paikkaa jopa NHL:ssä, mutta tylysti hänet laitettiinkin farmin farmiin ECHL:ään.
Katastrofaalisen kauden jälkeen Antila siirtyi vielä vuodeksi Ruotsiin, mutta vain pelatakseen uran viimeisen kautensa kunnon sarjoissa. Huippulupaus huomasi nyt itsekin, että ehkä hänestä ei sittenkään koskaan tule tähtipelaajaa. Junnuvuosina hänestä puhuttiin hyvinkin paljon tulevana supermaalivahtina, mutta kuka muistaa häntä enää? Antila ilmeisesti pelasi vielä Suomi-Sarjassa myöhemmin, mutta lopetti lopullisesti motivaatio-ongelmiin…
Tällainen blogi tällä kertaa. Vain voittajat muistetaan ja kunnia todellakin on katoavaista. Se on nyt selvää…